Jos kokee halua tulla äidiksi ja on mahdollisuus
tähän prosessiin kuuluu synnytys.
Se maailman yksi luonnollisimmista asioista.
Onko se synnytys sittenkään suoranaisesti tulevalle äidille pakko vai etuoikeus? Onko se enemmän hetkellinen kidutus josta pitää selvitä? Vai elämys josta voi nauttia edes jälkikäteen?
Jäin pohtimaan kyseistä aihetta lukiessani sosiaalisessamediassa erään naisen kirjoitusta synnytyspelosta ja siitä kuinka hän ei missään nimessä olisi halunnut synnyttää lastaan. Hän oli jo ennen raskauttaan pelännyt synnytämistä eniten maailmassa ja päättänyt ettei halua synnyttää vaan aikoi vaatia leikkaus vaihtoehtoa. Hän kertoi tekstissään kuinka on lukenut kaikki kauhutarinat synnytyksistä ja mahdollisuuksista mitkä kaikki asiat voivat mennä pieleen. Kuitenkin hänen tarinassaan lopputulema oli se että hän joutui synnyttämään lapsen pelostaan huolimatta ja toteaa kirjoituksen lopuksi voittaneensa pelkoaan ainakin osittain sillä unohti kaiken saadessaan vauvan syliin ammattitaitoisten ihmisten johdattelemana tähän maailmaan.
Pelkäsikö nainen sitten vaan syynytyksestä aiheutuvaa kipua? Vai mahdollisesti kaiken sen hallinnan pettämistä synnytys tilanteessa? Vai pelkäsikö hän jotain aivan muuta?
Itselläni ei ole koskaan ollut minkäänlaisia pelkoja synnytystä kohtaan. Ei varmasti tule olemaankaan, enkä varmasti tule koskaan täysin ymmärtämään näitä ihmisiä jotka sitä pelkäävät. Kuitenkin ymmärrän että se on pelko siinä missä minkä muunkin asian pelkääminen. Toivoisin kuitenkin että jokainen äidiksi haluava antaisi itselleen mahdollisuuden voittaa tämän pelon ja ottisi pelkoon avun vastaan ilman ennakkoluuloja.
Olen kokenut kaksi hyvin erilaista lapsen syntymää omakohtaisesti.
Erikoiseni kohdalla lapsivedet meni sikiökalvon reijän kautta tihkumalla ja kolme päivää myöhemmin käynnistämällä. Siitä vielä meni kolme päivää itse käynnistymisessä ja siitä vielä vuorokausi synnytys supistuksissa. Kuitenkin jouduttiin päätymään kiireellisen sektioon.
Silloin en todellakaan suunnitellut joutuvani sektioon. Silloin en todellakaan suunnitellut joutuvani olemaan sairaalassa niin pitkään. En suunnitellut olevani kovissa kivuissa niin kauaa.
Sen sijaan suunnittelin nopea helpon synnytyksen, sellaisen idyllisen elokuva synnytyksen. Kotona vesien menon, siitä kiireellä sairaalaan ja täysin luonnollisen kipulääkkeettömän synnytyksen. Kuitenkin kokemus oli täysin päin vastainen mutta silti onnistunut.
Kiitos siitä kuuluu suomen terveydenhuollolle, ammattitaitoisille ihmisille ja lääketeollisuudelle. Ilman heitä ja heidän toimintaansa en olisi saanut esikoistani täysin turvassa maailmaan valvotussa ympäristössä.
Toisen lapseni syntymästä minulla on täysi erilainen kokemus. Säännölliset supistukset alkoivat luonnostaan tiistaina ja keskiviikkona synnytys oli jo lähtenyt käyntiin. Toinen poikamme syntyi perjantai iltana.
Olin kuitenkin supistusteni kanssa kotona omasta tahdostani perjantai iltapäivään asti ja täysin ilman kipulääkkeitä sekin täysin omasta tahdosta. Ne pari päivää kestäneet supistukset olivat elämäni kovinta kipua mitä olen kokenut aivan helvettiä ajoittain, mitä lähemmäksi perjantai iltaa mentiin sitä pahemmaksi ne muuttuivat mutta kaikki sen arvoista ja sen hetken kestävää. Pystyin hallitsemaan kivun tunnetta hengityksillä sekä asennoilla ja muilla luonnollilla keinoin.
Kaikki tämä, siihen vesien meno synnytyssalissa, seisoma-asennossa lapsen synnyttäminen kaikki täysin luonnollisesti oli sitä mitä toivoin ensimmäisenkin kanssa mutta sainkin kokea nyt oli todellakin sen arvoista. Sain juuri sen itselleni täydellisen synnytys kokemuksen juuri sellaisena millaisena sen olin toivonut.
Tämän kaiken sanon siksi että en kiellä etteikö jotkin asiaa tuntuisi kidutukselta tai jotkin vaiheet tuntuisi elämän kamalimmilta siinä vaiheessa kun tilanne on päällä eikä mitään voi tehdä. Et voi hallita tilannetta täysin voit vaan yrittää sopeutua ja lievitää omaa hetkellistä pahaa oloa.
Mutta niinkuin minun viimeisimmän lapsen kohdalla ollut pitkän uran tehnyt kätilö minulle sanoi " niin kauan kun voit olla rentona ja tunnet kehosi kaikki menee hyvin. Mitä vähemmän puutumme synnytykseen sitä helpommin ja luonnollisemmin se etenee. Puutumme siihen vasta kun on tarve."
Kuitenkin itse koen kummankin lapseni kohdalla synnytyksen olleen enemmän elämys kuin kidutus. Minulla naisena on ollut etuoikeus synnyttää lapseni. Minulla on ollut oikeus kokea se elämys kaikessa ihanuudessan ja kaikessa kauheudessaan. Kaikilla sitä ei ole, joko sukupuolen tai muiden terveydellisten syiden vuoksi.
Yrittäkää kaikki synnyttävät naiset nauttia kokemuksesta niin paljon kun voitte sillä ei ole itsestään selvyys että saisitten sen kokea. Ajateltaa sitä mitä ihanaa se tuo tuollessaan. Antaa syntymälle mahdollisuus ja ottakaa apuvastaan. Sinä itse päätät ajatteletko sitä kidutuksena vai vahvistavana kokemuksena.
Kommentit
Lähetä kommentti